Salamaterrorismia

 Viime kesänä kävin Tanskassa, kansainvällisessä festivaalissa, jossa oli esiintyjiä kymmenistä eri maista. Oli hieno kokemus viikon yhteiselosta muiden maiden edustajien kanssa. Heissä on kehumista ja haukkumista. Mutta nyt tekee mieli haukkua tanskalaisia konserttien järjestäjiä. Vai onko valvonta ja moraali riistäytynyt käsistä hallitsemattomiin mittoihin? Nimittäin en ole ennen ollut näin pahassa salamamyrskyssä. Lahdessa saatu kokemus  ei veda vertoa Tanskassa saadulle kokemukselle.

Konsertti ei ehtinyt lähteä kunnolla käyntiin, niin pokkarit lauloivat kuorossa. Ja parasta oli ne muutamat solistit irtosalamoilla. Uskomaton show. Koko sali valaistuu aina kun joku käyttää isompaa salamaa. Otin lyhyeen videopätkän eräästä solistista. Siitä on kaapattu yllä oleva kuva. Että kyseessä ei ole minun herkkä ylireagointi salamoihin valokuvaajataustani takia. Vaan on oikea ongelma.

Mutta ei siinä ole vielä kaikki. Kaiken kruunasi virallinen valokuvaaja kulissien takana, jonka toimesta kuvia rapsittiin verhojen takana salaman säestämänä. Uskomatonta järjenkäyttöä.

Voikohan tuota enää saada hallintaan? Toivottavasti Suomessa moraali säilyy ja konserttien järjestäjät pysyvät vahvoina ja muistavat juonnoissa kieltämään valokuvauksen. Järjestyksenvalvojillakin on oltava rohkeus puuttua jo varhaisissa vaiheissa, kun kieltoa rikotaan. Kun pieniin asioihin puututaan riittävän ajoissa, säästytään isommilta häiriöiltä myöhemmissä vaiheissa. Pieni muistutus kuvaajille ja järjestäjille.

Lopuksi videopätkä Tanskasta:

Fiilis!

En ole kokenut sellaista pysäyttävää tunnetta kun selailee kuvia läpi. Mutta silloin se tapahtui. Selasin Katrillin 35-v. juhlakonsertin kuvasaldoa, jota kuvasi Erkki Wrangén. Olin vieläpä jo väsynytkin, joten selasin rutiinilla poistaakseen epäonnistuneita kuvia isosta massasta. Ja sitten BOOM!

Tämä kuva täräytti. Tarkemmin sanottuna tuo katse, joka kruunaa tanssijoiden asennon.
Kyseessä on polkka, jossa on tangon elementtejä ja terävä fiilis. Ja tuossa kuvassahan se fiilis todellakin tuntuu. Täytyy kehua Lauria, hänen karismaattista antautumista esityksiin.
Kuvassa on menossa tangon ristiaskeleet, mistä johtuvat kiertyneet vartalot. Koko fiiliksen paljastaa käsien tiukka ote. Sormet valkoisina viestivät voimaa. Sitten kun vilkaisee ylemmäs, niin tuo katse on piste i:n päällä. Kokonaisuus uhkuu energiaa ja tehoa. Anun mekko paljastaa liikkeen ja vauhdin. Mihin me tässä videota tarvitaan? Videolla tuollaisten hetkien yksityiskohdat jäävät huomaamatta.
Hyvä tässä kuvassa on yläviisto-perspektiivi, joka paljastaa paremmin käsien asentoja ja tilan tanssijoiden välillä. Toivoisin kuvaan valjempaa rajausta, jotta mekkoa näkisi enemmän. Tulisi voimakkaampi liikkeen tuntuma. Konserttikuvauksessa kokonaissommitelmaan on lähes mahdoton puuttua, jos metsästää fiilistä. Takana oleva pari (minä ja Eiju) lisäämme kuvaan syvyyttä ja tiedon menossa olevasta joukkokoregorafiasta, eikä soolosta. Mutta se on lähinnä dokumentaarinen arvo. Kuva voisi toimia hyvinkin parisoolokuvana. Photoshoppaamallahan se onnistuisi. Toinen seikka mikä voisi korostaa tuota tilannetta, on poistaa värit. Kokeillaanpa..

Nyt tästä tuli pelkistetty kokonaisuus, joka toimisi graafisena elementtinä. Mutta tuo kuva tuntuu tyhjältä. Tumman lattian myötä siitä katosi syvyys ja miljöö. Fiilis kaipaa ympäristön. Katsojan aivot kaipavat kokonaisuuden, jossa voisi kuvitella tuon parin tanssivan. Katsoja näkee tilanteen ja tietää, että tässä pitäisi olla sitä fiilistä. Mutta kuva ei anna aihetta kuvitella tapahtumaa lavalla.

Tuosta kuvasta opittiinkin, että fiilis syntyy mielikuvituksessa, jota kuvan pitäisi ruokkia kaikilla aineksilla. Pari elementtiä ei siihen riittää. Mitä vähemmän fiilikseen ohjaavia elementtejä kuvassa on, sitä vahvemmin katsojan mielikuvitus ja kokemukset astuvat rooliin. Tällöin tulos on täysin yksilöllinen. Eikä aina vastaa kuvan sisältöä. Mutta taas liiallinen elementtitarjonta saattaa pilata sisällön. Tiedon paljouden takia saattavat hienot yksityiskohdat hukkua massaan, jolloin katsoja siirtyy jo seuraavaan kuvaan.

Kiitos Erkille kuvasta!

Yleisönä vaihteeksi

Pari viikkoa sitten kävin erään nuorisoseuran järjestämässä kansaivällisen festivaalin päätöskonsertissa. Kyseisen konsertin aihe on minulle hyvin läheinen ja siksi olin innostunut näkemään tuttuja ja uusia maita edustavien ryhmien tanssi- ja musiikkiesityksiä. Tällä kerta jätin kameran kotiin ja tarkoitus oli keskittyä pelkästän katsomiseen. Konsertti oli järjestetty Lahden Sibelius-talolla, jonka yleisö täytti lähes täyteen parvea myöten.
Kutsu kävi, yleisö oli siirtymässä katsomoon. Matkalla saliin bongasin valokuvaajan. Varustuksen perusteella päättelin sen olevan konsertin virallinen kuvaaja. Panin myös merkille kameran liitettyä salamaa. Varmaan hänellä oli yleisökuvausta odotushallissa.
Istuuduin paikalleni ja rupesin selaamaan konsertin ohjelmaa. Hetken päästä huomasin samaisen kuvaajan asettuvan lähelle lavan sivureunaa. Taas jälleen kiinnitin huomioni salamaan, joka oli yhä kiinni. Mutten kuitenkaan tässä vaiheessa reagoinut asiaan. Valot himmenivät.
Skottilaisten säkkipillien soitto täytti salin ja lavalle astui juontaja takananaan kaksi säkkipillisoittajaa. Komea avaus. Lyhyeen tervetulojuonnon ja parin seuraavan esiintyjän esittelyn jälken hän poistui. Kulttuurimatka alkakoon. Lavalla ensimmäisenä esiintyi tuttu suomalainen ryhmä ja silloin koko konserttisalin täytti hirveä lähtölaukaus helvettiin. Silmiin jäi valoläikkä vasemmalle puolelle.
Se oli bongaamani kuvaaja ja sen salama. Tiesin nyt odottaa pahinta. Aivoihin tulvi ajatuksia sisääntulossa olevasta kuvauskieltokyltistä, juontajan mainitsematta jäänyt kuvauskielto ja ihmisten moraali. Sitten tuli uudestaan sokaiseva välähdys. Levottomuus alkoi vallata minua ja siinä samalla odotukseni on täyttynyt. Tuntui että kaikki, joilla oli pokkarit mukana, ovat kaivaneet ne esiin ja alkoivat laukoa armotta kuvia. Se on siinä. Ihmiset ovat noudattaneet kieltokyltin sanomaa tai noudattaneet omaa maalaisjärkeä olla kuvaamatta. Mutta nyt kun kerran virallinen kuvaaja käyttää salamaa, tarkoittaa se tietenkin katsojien mielestä, että heilläkin on oikeus myös kuvata. Näköjään myös toinen järkkäriä omistava kuvaaja alkoi käyttämään ulkoista salamaa katsomon takaosasta. Konsertista on tullut mahdoton seurata syvällisesti yksityiskohtiin keskittyen. Ainoastaan pintapuolisesti, ikään kuin uutisotsikoiden läpikäyminen.
Satunnaiset pokkarikuvaajien välähdykset vielä sietää, eivätkä ne aina häiritse seuraamista. Mutta kun satunnaisuudesta tulee sarjamaista ja miltei jatkuvaa, tämän lisäksi lisäsalamoiden täyden tehon välähdykset näkökentässä, alkaa soppa keittyä kattilan yli. Teki mieli noustaa paikalta ja tunkea sen salama paikkaan, jota ei yleensä esitetä julkisesti. Mutta kaivoin sen sijan kännykän esiin ja näpyttelin tekstarin tyttöystävälleni, joka oli muusikkona kyseisessä konsertissa. Toivoin, että huomaisi viestin, jota voisi välittää juontajalle. Mutta ei tainnut tavoittaa. Konsertti oli joka tapauksessa pilalla. Ainakin minun osaltani.

Myönnän toki, että valokuvaajataustani takia reagoin asiaan voimakkaammin kuin tavallinen katsoja. Mutta täytyy myös sanoa, etten ollut ainoa jota vasemmalla puolella oleva salamointi haittasi. Huomasin vieressä istuvien myös katsoneen pahasti kuvaajaan suuntaan.
Kun vertaan tätä konserttia muihin kokemani konsertteihin, niin tässä oli poikkeuksellisen runsasta välkehdintää ja ensimmäinen konsertti, jossa näin myös virallisen kuvaajan käyttävän salamaa. En tarkoitta nyt lehtikuvaajien ajattelemattomuutta. Olin tämän vuoksi myös pettynyt konsertin järjestäjään, jolla uskoisin olevan runsasti kokemusta alalla.
Luulisin 26€/18€ hintaisen konsertin tarjoavan häiriöttömän nautinnon esityksestä. Kysessä kun ei ole mistään pilkkahinnasta. Samaan hintaan voi päästä jopa Oopperaan, jossa häiriöttömyys on taattu.

Tämä oli minulle hyvin raju oppitunti siitä, kuinka pahasti konsertti voi mennä pieleen. Toivon, että konserttien järjestäjät ottaisivat vakavasti huomioon konsertin valokuvaamisen. Myös konserteissa valokuvaajat saisivat miettiä toimintansa. Lyhyt opas konserttikuvauksen etiikkaan löytyy edellisessä artikkelissäni.

Konserttikuvauksen etiikka

Tervehdys! Olen palannut pitkän tauon jälkeen. Työ- ja muut kiireet ovat vieneet kaiken ajan, etten ehtinyt kirjoittaa tänne.

Viimeisimmän blogimerkinnän jälkeen olin kuvaamassa kolmea isohkoa tapahtumaa, joista kahdessa panin merkille lehtikuvaajien käyttäytymisen konserteissa.
Lehtikuvaaja kesken esityksen käveli lavan eteen ja otti kuvan salamalla, odotteli sopivaa hetkeä, otti toisen kuvan, selaili kuvia kameran näytöstä, otti vielä yhden kuvan ja käveli pois. Yleisö oli pettynyt. Kyseessä oli suljettu, maksullinen konsertti, jossa yleisöllä on istumapaikat. Tekikö lehtikuvaaja virheen? Teki. Pilasiko kuvaaja järjestäjien maineen? Kyllä.

Suljetuissa maksullisissa tapahtumissa jokainen häiriö yleisön näkökulmasta on järjestäjien syytä. Yleisö ei voi tietää, että häiriön aiheutti virallinenkin taho, kuten lehdistö tai tv-media. Tai järjestyksenvalvojat eivät huolehdi, ettei humaloituneet osallistujat pääse häiriköimään.
Yllä olevassa tapauksessa lehtikuvaaja on pitänyt omaa tehtäväänsä tärkeämpänä kuin menossa olevaa tilaisuutta. Vaikka omistaa Pressikortin ja saa vapaan pääsyn tilaisuuksiin, se ei kuitenkaan tarkoittaa, että kortin omistajalla on oikeus tehdä mitä lystää.

Ajatellaanpa ensin tätä asiaa hierarkisessa näkökulmassa. Tilaisuudella on ensisijainen asema kaikissa tapauksissa. Katsojat ovat toissijaisessa asemassa. Järjestäjät kolmantena. Vasta näiden alle sijoittuvat kaikki muut. Tilaisuuden luonne määrää pelisäännöt, johon alempana olevat alistuvat.

Tilaisuuksien luonteet ovat suljetut, avoimet, vapaat ja hallitut. Suljettu tilaisuus rajaa osanottajia pääsyoikeudella. Oikeus voi olla maksullinen tai sallittu tiettyyn piiriin kuuluvalle osanottajalle. Avoin tilaisuus on vapaa kaikille, osanottajia ei rajata. Paitsi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta riskitekijoita yritetään välttää. Vapaassa tilaisuudessa osanottajilla on oikeus liikkua vapaasti mahdollisesti rajatulla alueella. Hallitussa tilaisuudessa ylläpidetään häiriöttömyyttä, tyypillisesti järjestämällä kaikille istumapaikat.

Koska tilaisuudet ovat tarkoitettu osanottajille, näiden välinen viestintä ei saa häirintyä. Tätä kunnioittavat myös järjestäjät, siksi he ovat hierarkiassa osanottajia alempana. Järjestäjät ylläpitävät tilaisuuden kulkua ja heidän työtä ei saa häiritä. Näin kaikki muut ovat tämän hierarkian lopussa, jossa ovat vierailevat tahot, kuten myös lehtikuvaajat.

Lehtikuvaajan tai muu median edustaja, joutuu kunnioittamaan kaikkia tilaisuuteen liittyviä tahoja. Näin ollen median edustajan on otettava ensin tilaisuuden luonteen huomioon. Suljetussa hallitussa tilaisuudessa osanottajat odottavat häiriöttömyyttä tilaisuuden seuraamisessa. Etenkin maksullisissa tilaisuuksissa tämä asia korostuu eniten. Pienikin häiriö saattaa pilata tunnelmaa tai juonen kulun seuraamisen. Tätä voisi vertailla ravintola-annokseen, josta löytyi torakka. (Nyt ei puhuta aasialaisen menun sisällöstä.) Ravintolan asiakas tällöin pyytää kokonaan uutta annosta tai pahimmassa tapauksessa hylkää koko ravintolan.
Lehtikuvaajan on kunnioitettava tälläisissä tilaisuuksissa yleisöä ja antaa sille rauhan seurata tilaisuutta. Kuvaaja voisi valmistautua tähän tapaukseen välineillä, joilla pystyisi ottamaan kuvia häiritsemättä yleisöä. Oikeasti tätä asiaa kannattaa miettiä jo kuvaajan tehtävänantajan tasolla. Tehtävänantajalla on oltava perustietoja tilaisuudesta, joko suoraan tai kirjoittavan toimittajan kautta. Tilaisuuksien järjestäjät ilmoittavat lähes aina tilaisuuksien luonteista ja mahdollisista yksityiskohdista. Kuten siitä, että tilaisuudella on oma(t) valokuvaaja(t), jo(i)lta saa tarvittavia kuvia. Näin meidän tapauksessa. Ja useat mediat pyytävät etukäteen ketä pitäisi kuvata erityisesti. Mutta valitettavasti kuitenkin löytyy epäpäteviä tapauksia. Uskon, että monilla ammattilaiskuvaajilla on etiikka kohdallaan. Mutta nykyisin ammattilaiskuvaajia ei enää pidetä arvossa, kirjoittaville toimittajille annetaan pokkarit ja käskevät kuvata itse. Näin mediat pääsevät halvalla ja aiheuttavat näin lehtien kuvitusmateriaalien laadun laskemisen. Eikä kirjoittavilla toimittajilla ole koulutusta saati tietoa valokuvauksen etiikasta.
Jos kuitenkin tilaisuudella ei ole omia kuvaajia, eikä lehtikuvaajalla ole valmiuksia haastaviin tilanteisiin, voi hän pyytää pääsyä esimerkiksi kenraaliharjoituksiin. Niissä kuvaajalla on parempi mahdollisuus saada haluamansa kuvat aiheuttamatta häiriötä.

Avoimiin hallituihin tilaisuuksiin median edustajat eivät yleensä sovi etukäteen järjestäjien kanssa toimituksen järjestelyjä. Näin lehdistökuvaaja saatta tulla tilaisuuteen valmistautumattomana. Silti kuvaajan ei pidä mennä häiriköimään yleisön eteen. Vaan keksiä joku muu ratkaisu kuvan saamiseen. Vaikka sopimalla järjestäjien kanssa paikan päällä parin kuvan ottamisesta tilaisuuden päätyttyä. Tai varmistamalla onko järjetäjilla omasta takaa mahdollisia kuvia lehdistöä varten. Lehtikuvaajan ensisijainen tehtävä on toimittaa valokuvan aiheesta. Se, että onko kuva hänen ottamansa vai jonkun muun, on toissijainen asia. Jos on saatu oikeus julkaista kuva mediassa, se riittää.

Vapaissa tilaisuuksissa yleisöllä on vapaus liikkua. Tällöin liikkuva kuvaaja ei ole häiriöksi muille, ellei rupea tönimään tylysti ympärillä oleviä saadakseen haluamansa kuvakulman. Vapaissa tilaisuuksissa lähes poikeuksetta sallitaan äänen käyttöä, kuitenkaan häiritsemättä tilaisuuden kulkua. Kuvaaja voi kohteliasti pyytää muita päästämään haluamaansa paikkaan. Kohtelialla käyttäytymisellä yleisökin antaa helposti tilaa.

Nyt voisi siirtyä puhumaan salaman käytöstä. Pelkästään tilaisuuksien luonne ei riitä perusteeksi salaman käytölle. Sitä varten on huomioitava useampia tekijöitä. Suljetuissa hallituissa tilaisuuksissa lähes aina valokuvaaminen kielletty. Useimmiten syynä on salamoiden käyttö. Tyypillinen pokkarikuvaaja kuvaa automaattiasetuksilla, jotka hämärässä laukaisevat salaman. Pelkän salaman käytön kielto ei tehoa, monilla sattuu vahinko unohtamalla kytkeä salaman pois. Salamat häiritsevät yleisöä ja pilaavat mahdollista tilaisuuden videotaltiointia.
Toinen syy kuvaamisen ja videokuvaamisen kieltoon on tilaisuudessa esiintyvän mahdollinen tekijänoikeuden alainen teos, jonka sisällön luvaton kopioiminen ja muualle vieminen on kiellettyä. Lyhyesti sanottuna, jos tilaisuudessa kuvaaminen on kielletty, on salaman käyttö luvan saaneillakin ehdottomassa kiellossa.
Jos tilaisuudessa salaman käyttöä ei kielletä, on sen käyttö silti harkinnanvarainen. Etenkin esiintyjien läheltä kuvaamisen aikana. Salamaton kuvaaminen on silloin paras vaihtoehto esiintyjän kannalta. Salaman ampuminen päin esiintyjien kasvoja saattaa pilata tilaisuuden kulkua. Jos tilanne on kuitenkin sen verran hämärä, ettei kuvasta tule mitään, niin kuvaajan on keksittävä ratkaisu käyttää epäsuoraa salamaa. Vaikka heijastamalla katon tai muun kautta. Jos sekin on mahdottomuus, niin silloin kannattaa odottaa tilannetta, jolloin esiintyjällä on jonkinlainen keskittymistaukko. Tai vastaava tilanne, jolloin suora salama ei aiheuttaisi pahaa häiriötä.

Toivottavasti sain kirjoitettua kaikki ajatukseni tähän asian liittyen. Varmasti jokin on unohtunut. Eiköhän ne tulee esiin joskus myöhemmin.
Minua, valokuvaajana, hävettää suunnattomasti virkaveljien vastuuton käyttäytyminen. Vaikka valokuvaajia on eri aloilla, yhdistää heitä kuitenkin yhteinen etiikka. Itse kunnioitan lehtikuvaajien haastavaa työtä. Mutta kunnioitaisin enemmän jos heillä olisi myös moraali valokuvauksessa.

Konserttikuvausta luvassa

Aivojen yölliset seikkailut eivät tuottaneet järkevää sisältöä. Joten poistin toissa yönä kirjoitetun artikkelin. Tämä on niille jotka ihmettelevät sen puuttumista. Parempi kirjoittaa harvemmin kuin yrittää vääntää tekstiä väkisin.

Mutta olkoon, siirrytään asiaan. Ensi viikolla alkaa Pispalan Sottiisi kansanmusiikki ja –tanssitapahtuma, jossa toimin valokuvaajana. Taas kerran.
Kyseessä on muuten sama tapahtuma, jossa aloitin konserttien valokuvauksen. Tasan neljä vuotta sitten kuvasin huvikseni Canonin S50 pokkarilla. Julkaistuani kuvat netissä sain palautetta järjestäjiltä, että kerrankin joku kuvasi konsertin kaikkien ryhmien esitykset. Etenkin kaikki koreografioiden osat on saatu kuviin. Jotkut ryhmät ovat olleet kiitollisia laajasta taltioinnista. Nyt haisee hieman omakehulta. Mutta pakko on kirjoittaa, mikä sai minut alalle.

Suurena ponttina on oma tanssitausta ja halu nähdä monipuoliset kuvat omista esiintymisistä. Tämä asenne on vaikuttanut myös kameran toisella puolella. Teki mieli vangita mahdollisimman montaa hetkeä. Vaikkeivät kuvat olleet visuaalisesti mitenkään toimivia, on vangituilla tilanteilla tanssijalle omanlaisensa arvo. Ulkopuoliselle sellaiset kuvat eivät välttämättä kerro mitään.

Mutta pikkuhiljaa olen yrittänyt vähentää visuaalisesti heikompien kuvien suurta prosenttia. Asiaa hankaloitti pyynnöt monipuolisesta taltioinnista, salissa liikkumavapauden puute, valaistuksen rasittavuus, kameran rajojen vastaan tulo.
Esimerkiksi vauhdikkaiden tilanteiden kuvaaminen himmeässä tunnelmavalaistuksessa nopealla valotuksella litistää histogrammin lyttyyn pimeälle puolelle. Eikä herkkyyden kasvattaminen pelasta asiaa. Ei paljoa yli ISO800 arvolla kuvatut kuvat miellytä. Silloin yleensä odottaa tanssin liikkeen hidastuvan tai suuntien vaihtoa, jolloin tanssija on hetken paikalla ja pääsee kuvaan. Mutta juuri tällaiset kuvat eivät aina ole tavoitteen mukaisia.

Tampereella on yksi konserttisali, jossa katsomon reunoilla on portaat, joita pitkin esityksen aikana pääsen liikkumaan. Tämä ainoastaan muuttaa kuvakulman vertikaalisesti. Useimmiten joudun olemaan paikallaan katsomon takana, etten aiheuttaisi häiriötä yleisölle.

Kerron seuraavissa artikkeleissa konserttikuvauksen haasteissa valojen, tilan ja sosiaalisesta puolesta. Tämän artikkelin on tarkoitus käsitellä seuraavan tapahtuman kuvausta. Joten pitkän intron jälkeen voisi tosiaan siirtyä asiaan.

Tällä kerta ei ole tarkoitus saada kuviin kaikki tilanteet kaikista koreografioista mitkä tulevat vastaan. Järjestäjiltä on tullut pyyntö kuvata fiilispohjaista ja enemmän PR-materiaaliksi sopivaa kuvamateriaalia. Tiedän, etten kuitenkaan pysty vastustamaan kiusausta kuvata jonkun tasokkaan ryhmän koreografioita monipuolisesti. Voisin nyt tehdä lupauksen, etten julkaise jokaisesta ryhmästä enempää kuin 5 kuvaa. Näiden lisäksi toki satunnaisia tilanteita tapahtuman matkan varrella.

Jos julkaistaan enintään 5 kuvaa per ryhmä, voisi miettiä mitä asioita ne sisältäisivät. Ainakin yhden kuvan on oltava koko ryhmästä. Sen lisäksi kuva parityöskentelystä ja jostain koreografian tilanteesta. Loppuihin voisi saada jonkinlaista visuaalista materiaalia pr:lle sopivaksi. Herää kysymys miksei ensimmäiset mainitsemat vaihtoehdot voisivat samalla olla pr-materiaaleja. Pointtini oli se, ettei kuvan tarvitse kertoa kyseisestä ryhmästä mitään. Kuvamateriaalia on tarkoitus käyttää SNL:n (Suomen Nuorisoseurojen Liitto) ja Sottiisin omissa julkaisuissa. Tällaista tarkoitusta varten riittää, että kuvissa näkyy tilanteet, energiset lataukset, tapahtumaan liittyvät fiilikset yms asiat. Kuvia on pystyttävä liittämään mihin tahansa teemaan sopivaan artikkeliin. Mutta jos artikkelissa mainitaan tiettyä ryhmää, muuttuu kuvassa näkyvä tilanne tarinaksi, joka kertoo ryhmästä. Vaikka kuvassa näkyisi yksi tanssija.

Haastetta kuvaukseen lisää kiireinen aikataulu. Konserteissa olevat toimittajat odottavat kuvat käyttöön melkein heti konsertin päädyttyä. Muistikortit toimitetaan tapahtuman mediatoimistolle, jossa kuvat laitetaan julkaistavaksi. Ja voi arvata ettei siellä käsitellä kuvien sisältöä. Joten rawin voi unohtaa. Onneksi tämä käytäntö on muuttunut viime vuodesta lähtien enemmän kuvaajaystävälliseksi. Kuvat voi toimittaa vasta päivän päätteeksi. Näin voi ehtiä käydä läpi kuvat ja valita parhaat otokset. Niin ei tarvitse jännittää toimiston valintoja. Asiasta tekee mielenkiintoisen, että tällä kerta minä vastaan kuvien toimituksesta lehdistölle. Joten kahden muun kuvaajan on toimitettava kuvat minulle. Näkisi heidänkin kuvat, jos löytyisi joku erikoinen kuva blogiin kirjoitettavaksi.

Palataan asiaan tapahtuman jälkeen ;)